1940-luku - Köyhyydestä yrittäjyyteen

1940-luku - Köyhyydestä yrittäjyyteen

KonfirmaatioSnellmanin perhe Torpin tilalta Kolpin kylästä Pedersörestä

Snellman-kertomus alkaa Kolpin kylässä Pedersören kunnassa Pohjanmaalla Suomessa. Pienessä Kolpin kylässä Pedersöressä oli 1950-luvulla noin 500 asukasta. Nykyään asukasluku on noin 1100 ja noin 92 % asukkaista on ruotsinkielisiä. Torpin tilalla lähellä kylän läpi virtaavaa jokea varttui suuri lapsikatras sodan varjossa. Ida ja Herman Snellman saivat kaikkiaan 13 lasta, kymmenen vilkasta poikaa ja kolme tyttöä.

 


 

Torpin tilan noin 14 hehtaarin viljelymaat jakoivat veljekset Evald ja Herman, mutta tämä ei riittänyt lähimainkaan suurelle ja kasvavalle lapsikatraalle. Evald-sedällä, joka asui naapurissa, oli vähemmän suita syötettävänään ja hän joutuikin vuosi toisensa jälkeen lainaamaan viljaa veljelleen Hermanille. Ruoka oli hyvin yksipuolista. Se koostui puurosta, maitovellistä ja kotona leivotusta leivästä – päivä toisensa jälkeen, vuodesta toiseen. Sota-aikana tilanne kotona oli niin huono, että Ida-äiti joutui turvautumaan kansanhuollon apuun saadakseen lapsilleen kenkiä ja vaatteita.

Ida-äiti ei kuitenkaan vaipunut alakuloon vaan teki tilanteesta kotona parhaan mahdollisen. Joka viikko hän leipoi suurleipomuksen Högfors-puuhellassaan – ja tuloksena oli 100 leipää viikossa. Leivät riittivät oman perheen viikon tarpeeseen, mutta niistä riitti myös kylän köyhille. Kylän köyhien eukkojen näkiessä savun kohoavan Torpin savupiipusta tulivat he paikalle saadakseen leipää Ida-fammolta, joksi häntä yleisesti kylässä kutsuttiin. Jos nämä vanhat eukot eivät itse jaksaneet kulkea tuvalle, oli leivän vieminen heille kotiin lasten tehtävä. 

 

OpissaKurt ja Lars oppipoikina Pohjanmaan Lihalla

Auttaakseen perheen elättämisessä aloitti Kurt, sisarusparven keskimmäinen lapsi, työskentelyn tiilitehtaalla 10-vuotiaana. Hänen halusi isona juustomestariksi. 17-vuotiaana hän haki meijerikouluun, mutta koska hänellä ei ollut vaadittavaa peruskoulutusta, ei häntä hyväksytty kouluun. Hän ei kuitenkaan lannistunut tästä vaan lähti Pohjanmaan Lihan johtajan pakeille keskustelemaan hänen kaltaisensa terveen ja työtä pelkäämättömän nuoren pojan työnäkymistä. ”Makkaramestari”, oli johtajan vastaus uravalintaan ja seuraavana päivänä Kurt sai aloittaa työt Pohjanmaan Lihalla. Kurt sai oppia makkaranvalmistuksen kaikki vaiheet ja hän sai myös oppia tarkoin varjellun salaisuuden makkaramassan sekoittamisesta, salaisuus joka oli uskottu vain kolmelle miehelle koko tehtaassa. Makkaramestari Virtanen palkkasi myöhemmin myös Kurtin veljen Larsin. Kurt ja Lars työskentelivät 5 vuotta Pohjanmaan Lihalla. Lars oppi paloittelun, leikkaamisen, suolaamisen, makkaran ruiskutuksen luonnonsuoleen ja keinotekoiseen kuoreen sekä makkaran sitomisen. 

 


 

Pojat visioivat omasta makkaratehtaasta 

Keväällä 1951 Kurt pääsi mukaan liha-alan pohjoismaiseen oppilasvaihtoon. Kolme nuorta liha-alan työntekijää Suomesta lähetettiin Ruotsiin Norrköpingin Teurastamoyhdistyksen kolme kuukautta kestävään koulutukseen.  

Työkokemus ja koulutus toivat Kurtille lisää itseluottamusta ja Ruotsissa vietetyn ajan jälkeen ajatus oman makkaratehtaan perustamisesta alkoi kasvaa ja kehittyä.  Visiona oli perustaa liiketoiminta, joka varmistaisi heidän oman sekä perheen työllistymisen. Pojat olivat myös vakuuttuneita siitä, että he voisivat työskennellä tehokkaammin ja taloudellisemmin omassa yrityksessä, ja näin veljekset aloittivat sopivan toimitilan etsimisen lähiseudulta.