Päivä maatilalla

Päivä maatilalla
Ti | 3

Vuodenvaihteeseen ja talveen on onneksi vielä aikaa mutta Vuosikertomusta 2012 työstetään jo kovaa vauhtia. Eilen oli vuorossa Snellmanin Lihanjalostuksen valokuvaus vuosikertomusta varten. Paikkana oli kuvankaunis Toholammen maaseutu ja Ranta-Seppälän perhetila. Tila on pääasiallisesti maitotila ja ollut suvun omistuksessa jo kohta 200 vuotta.


Kuvaukset vaativat aina paljon etukäteistyötä ja suunnittelua. Vuosikertomuksen suunnittelu aloitettiinkin jo helmikuussa ja nyt oli siis vuorossa valokuvaus.  Rekvisiittaa ja tarvikkeita oltiin varattu mukaan Pietarsaaresta ja loput löytyivät sitten tilalta.


Päivä oli erittäin onnistunut ja ilmat suosivat. Päivän aikana saimme myös tutustua viikon vanhaan vasikkaan, joka hurmasi meidät kaikki.


Kuvausten jälkeen vietettiin vielä picnic hetki niityllä keksien, sämpylöiden ja kahvin kera. Suuri kiitos isäntäväelle! Vuosikertomus 2012 on määrä julkaista alkuvuodesta 2013.

Käyttäjän heidi kuva