Snellmanin yksi tukipylväistä on osallistuva henkilökunta ja sisäinen koulutus on nykyään tärkeä osa yrityskulttuuria. Oppisopimuskoulutusta on järjestetty Hämeenlinnan Lihateollisuusopiston kanssa 1990-luvulta lähtien sekä suomeksi että ruotsiksi.

Nykyään Snellmanilla on tarjota kolme eri koulutustasoa lihanjalostuksessa:
- Elintarvikealan perustutkinto
- Lihateollisuuden ammattitutkinto ja
- Elintarviketekniikan erityisammattitutkinto.
Koska toisen asteen ammattikoulutusta liha-alalla löytyy vain muutamalta paikkakunnalta Suomessa, on liha-alan ammattikoulutuksen taso ollut alhainen. Snellman on ollut ruotsinkielisen elintarvikealan koulutuksen edelläkävijä Suomessa. Nykyään Snellman järjestää myös oppisopimuskoulutusta kotieläinyrittäjille yhteistyössä Optiman ja Yrkesakademin kanssa.
Useimmat Snellmanin Lihanjalostus Oy:n tuotantohenkilökunnasta ovat suorittaneet elintarvikealan perustutkinnon ja suhtautuvat lihanleikkaajan ammattiylpeydellä työntekoon ”vain paras on kyllin hyvää”. Yksi Snellmanin henkilöstöpolitiikan tavoitteista on, että koko henkilökunta aina tuotannosta tj-tuoliin voisi tulevaisuudessa tituleerata itseään lihanleikkaajaksi suoritettuaan elintarvikealan perustutkinnon.