Pietarsaaren teurastamon osto 1980-luvulla mahdollisti lihanjalostaja Snellmanin ja tuottajien välisen yhteistyön strategisen kehittämisen. Snellman on 1990-luvulta lähtien rakentanut omaa alkutuotantokonseptiaan nimeltä Maatilan Parhaat, jossa lihan laatu on etusijalla ja yhteistyö tuottajien ja lihanjalostajan välillä perustuu avoimuuteen, luottamukseen ja jatkuvaan kehitykseen.
Snellman uskoo itsenäisiin, vastuuntuntoisiin ja innovatiivisiin suomalaisiin tuottajiin. Lihan alkuperä on hyvin tärkeä ja siksi yritys käyttää suomalaista naudan- ja sianlihaa perhetiloilta. Nykyään 2100 suomalaista perhetilaa (1850 maito- ja nautatilaa sekä ja 250 sikatilaa) noudattaa Maatilan Parhaat -konseptia hyvin tuloksin.
Strateginen panostus MP-ohjelmaan on johtanut moniin positiivisiin tuloksiin alkutuotannossa 1990-luvulta lähtien. Kotimaisten elintarvikkeiden laadun turvaamiseksi Snellmanilla päätettiin vuonna 1995, ennen Suomen liittymistä Euroopan Unioniin, tehdä laatusopimukset tuottajien kanssa.
Snellman liittyi vuonna 1994 Eläintautien torjuntayhdistys ETT ry:n jäseneksi heti yhdistyksen perustamisen jälkeen auttaakseen pitämään eläinsairaudet poissa Suomesta. Vuonna 1995 aloitettiin Snellmanin Terveyspossuohjelma ja päämääränä oli tartuntatautien hävittäminen Snellmanin sikaketjusta. Sikojen terveydentila kartoitettiin ja suuri osa sikaloista oli mukana vapaaehtoisessa porsasyskän saneerauksessa. Vuonna 1998 Terveyspossuohjelma sai nimen Maatilan Parhaat. Snellmanin siantuottajille tarjottiin maksutta terveyspossuvakuutusta porsasyskää ja sikadysenteriaa vastaan. Tämä vakuutus, joka syntyi yhteistyössä Pohjola-yhtiön kanssa, oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Vuonna 2004 saatiin nauttia tämän rohkean panostuksen ilahduttavista tuloksista, porsasyskä oli saneerattu kaikilta Snellmanin tiloilta! Maatilan Parhaat -ohjelman olennaisena osana Snellman kielsi lihaluujauhon käytön rehussa ja rutiininomaisen antibioottien käytön ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä. Vuonna 1999 Snellman sai Suomen ensimmäisenä lihanjalostajana alkutuotantonsa mukaan ISO 9001 -laatujärjestelmään.