
Suomen onnellisimmassa kunnassa Larsmossa (Luoto) asustaa Åsa ja Ronny Snellman sekä lapset Gustav, Oscar ja Maja. Osansa ainakin tämän perheen onneen voi olla valtavan kauniilla asuinpaikalla. Kaunis kymmenen vuotta sitten valmistunut talo on keskellä hyvin hoidettua puutarhan kukkaloistoa, puutarha viettää merenrantaan, josta aukeaa silmiä hivelevä saaristonäkymä.

Kylän kirkko on rakennettu vuonna 1787, ja alunperin se oli tarkoitus rakentaa juuri tälle paikalle. Vaikeiden vesireittien vuoksi kirkko kuitenkin päätettiin pystyttää toiseen paikkaan - ehkäpä Åsan ja Ronnyn onneksi.
Ronnyn isovanhemmat pitivät aluksi tilaa yhdessä. Isoisä kaatui sodassa, jonka jälkeen isoäiti jatkoi tilan pitämistä. Vuonna 2001 Åsa ja Ronny ottivat tilan hoitoonsa Ronnyn vanhemmilta. Nyt tilalla on 40 lypsävää ja kaiken kaikkiaan satakunta eläintä. Tällä hetkellä määrä tuntuu sopivalta ja 41 hehtaarin mailta saa riittävästi rehua. Tilan tavoite on 260 tuhatta litraa maitoa vuodessa. Jos tämä kiintiö ylitetään, putoaa ylimenevältä osalta tuki pois, joten enempi tuotanto ei kannata niin hyvin.
Larsmo on rauhallinen paikka, kätevästi Pietarsaaren ja Kokkolan välissä. Kunnassa on neljä maidontuottajaa ja joitakin lihantuottajia. Åsa, joka työskentelee sairaanhoitajana kolmena päivänä viikossa, on alunperin kotoisin Munsalasta. Hänen vanhempansa ovat maatalousyrittäjiä, joten hänellekin on maatilan arki tuttua jo lapsuudesta. Reipas nuorimies Oscar on jo suurena apuna eläinten hoidossa ja kiinnostunut jatkamaan tilaa sitten joskus.
Uusi konehalli on juuri rakennettu. Miettimistä ja laskemista riittää investointien ja maidon tuottajahinnan laskun takia, mutta tälläkin tilalla uskoa tulevaan riittää.
- Tietenkin toivomme, että kaikki söisivät enemmän suomalaista ja läheltä tulevaa ruokaa, sanoo Ronny.
Vaikka tilakoot ovatkin Suomessa kasvussa, toivoo pariskunta myös, että perhetilojen toimintaedellytykset säilyisivät - ettei maataloudesta tulisi liian teollista.
Yhteistyötä Snellmanit ovat tehneet Snellmanien kanssa jo kymmenen vuotta - eivätkä nimestä huolimatta ole samaa sukua. Yhteistyö on sujuvaa ja kaikki toimii. Snellmanitkin ovat tyytyväisiä lyhyistä kuljetusmatkoista, sillä eläinten hyvinvointi on kasvattajalle kuitenkin kaikki kaikessa.
Navetassa Maja ryntää halaamaan lempilehmiään. Vaikea kuvitella, että kaupunkilaislapsi olisi niin kotonaan satojen kilojen painoisten eläinten kanssa, mutta kaikkeen tottuu.
- Lapset tottuvat myös siihen, että lehmät lähtevät pois teuraaksi. Se on heille luonnollista, sen kanssa on kasvanut, sanoo Åsa. Jokainen eläin on kuitenkin yksilö. Jokaisen niistä tuntee ja jokaiseen niihin kiintyy.