Jokaisella sukupolvella on vastuu kestävästä kehityksestä. Meidän sukupolvemme tulee elää sillä tavalla, että tämän sukupolven tarpeisiin vastaaminen ei tuhoa seuraavan sukupolven mahdollisuuksia täysipainoiseen elämään. Omalta osaltamme emme peittele sitä tosiasiaa, että haasteet ovat monet niin alkutuotannossa kun lihanjalostuksessakin. Siitä on kymmeniä vuosia, kun teurastusjäte kompostoitiin Skatan teurastamon taakse ja toimintamme on nykyään aivan eri suuruusluokassa kuin 60 vuotta sitten.

Tutustu sivuun ja lue miten huomioimme ympäristömme:
Ympäristöpolitiikka
Energiansäästö
Vedenpuhdistus
Jätteiden käsittely
Pakkausmateriaali
Kuljetukset
Jatkojalostus
Kuluttajan vastuu

Ympäristöohjelma

Snellman on vastuuntuntoinen yritys ja noudattaa viranomaisvaatimuksia ja tehtyjä sopimuksia. Meille on itsestään selvää noudattaa Suomen ympäristöhallinnon perustana olevia ympäristönsuojelulakeja, samoin on itsestään selvää, että meillä on toimiluvat kaikelle toiminnallemme.

Saatamme toistaa itseämme, mutta haluamme myös tässä korostaa henkilökuntamme olevan yksi suurimmista resursseistamme. Me koulutamme henkilökuntaamme ja tuomme meidän kaikkien tietoisuuteen toiminnan ympäristövaikutukset ja kannustamme henkilökuntaa työskentelemään kestävän kehitykseen puolesta päivittäisessä työssään. Myös hankinnassa kannustamme ja koulutamme tuottajia huomioimaan ympäristövaikutukset tuotannossaan. Olemme ylpeitä aloitteellisista tuottajistamme ja innovatiivisesta henkilökunnastamme, joka opinnäytetöiden ja lukemattomien aloitteiden kautta on pystynyt parantamaan yrityksemme kestävää kehitystä, ympäristöä ja ympärillämme olevaa yhteiskuntaa.

Kestävä kehitys
Perinnemaisemaa Snellmanin alkutuotantoalueella Kalajoella.

Kehittääksemme ympäristönhallintaamme aloimme yhtenä alamme ensimmäisistä Suomessa käyttää kansainvälisiä ympäristönhallintastandardeja. Vuonna 1999 saimme ensimmäisen laatusertifikaattimme ISO 9001, joka käsittää lihan, lihavalmisteiden ja valmisruoan valmistuksen, laadunvarmistuksen sekä tuotekehityksen niin Amerikankadulla kuin Kuusisaaressakin. Toiminta-aloihimme kuuluu myös alkutuotanto, teurastamo, leikkaamo, laboratorio, tehdaspalvelu ja logistiikka. Laatujärjestelmiämme valvotaan sekä sisäisillä että ulkoisilla auditoinneilla. Ulkoiset auditoinnit hoitaa Inspecta Sertifiointi Oy.

Kansainvälinen ISO 14001-ympäristösertifikaatti saatiin vuonna 2001 ja on todiste siitä, että yrityksen ympäristönhallintajärjestelmä toimii ja että yritys tekee jatkuvasti työtä parantaakseen ympäristötyötään ja vähentääkseen ympäristövaikutuksiaan. Viimeisimmän sertifikaattinsa Snellman sai vuonna 2008. Kyseessä on ISO 22000, elintarviketurvallisuusohjelman sertifikaatti.

Ympäristöpolitiikka

Snellmanin Lihanjalostus Oy:n toimintaan kuuluvat raaka-aineen hankinta, teurastustoiminta ja lihavalmisteteollisuus kahdessa eri yksikössä Kuusisaaressa sekä Skatassa. Omassa toiminnassamme pyrimme alentamaan toiminnasta aiheutuvaa ympäristökuormaa käyttämällä raaka-aineet ja energia mahdollisimman tehokkaasti. Kehittäessämme uusia tuotteita ja tuotantomenetelmiä otamme niiden ympäristövaikutukset huomioon.

Koulutamme henkilöstöämme tiedostamaan toiminnan ympäristövaikutukset ja kannustamme näiden ympäristövaikutuksen vähentämiseen. Vastuullisena yrityksenä Snellmanin Lihanjalostus Oy noudattaa kaikkia siihen kohdistuvia viranomaismäärityksiä sekä tekemiensä sopimuksien määräyksiä. Alkutuotannossa kannustamme ja koulutamme lihantuottajia ympäristöasioiden huomioon ottamiseen tuotannossaan.

Energiansäästö

Snellmanin periaatteena on käyttää niin vähän energiaa kuin mahdollista, hyödyntää hukkalämpö ja ostaa edullisinta energiaa. Kuusisaaren tehtaalla otettiin vuonna 2007 käyttöön ensimmäinen lämpöpumppu ja tämän tuotua mittavia säästöjä sekä taloudellisesti että ympäristöä silmällä pitäen päätettiin asentaa uusi 1,4 megawatin korkealämpöpumppu vuonna 2009. 

Lämpöpumppu ottaa talteen lämmön jätevedestä lämmittääkseen käyttöveden ja kiinteistön. Scancoolin, joka on eräs Suomen johtavista kylmälaitosten ja teollisuuslämpöpumppujen toimittajista, kanssa yhteistyössä kehitetyn ratkaisun avulla yritys säästää 800 tonnia öljyä vuodessa. Säästetyllä määrällä lämmittäisi noin 400 omakotitaloa vuodessa.

Ensimmäinen 1,2 megawatin lämpöpumppu ottaa lämmön talteen aiemmin viemäriin menneestä 30-asteisesta pesuvedestä ja lämmittää kaiken kylmän käyttöveden 55-asteiseksi. Ratkaisu oli ensimmäinen laatuaan Suomessa ja pumppua käytetään vain viisi päivää viikossa noin 12–15 tuntia, ts. silloin, kun talossa käytetään lämmintä vettä. Toinen lämpöpumppu on toiminnassa vuorokauden ympäri joka päivä ja on kytketty Snellmanin jäähdytysjärjestelmään. Aiemmin harakoille mennyt kylmälaitteiden lauhdutuslämpö otetaan nyt talteen ja hyödynnetään kiinteistön lämmityksessä. Snellmanin tekninen johtaja Markus Snellman on tyytyväinen näihin ratkaisuihin.

– Kahdella lämpöpumpulla saamme ympäristöystävällistä energiaa edullisesti. Säästämme melkein 800 tonnia öljyä vuodessa ja samalla hiilidioksidipäästöt vähenevät merkittävästi. Pumput ovat niin tehokkaita, että kesäaikaan voisimme vaikka myydä energiaa! Lue lisää lämpöpumppuratkaisuista: Tekniikka & Talous 5.12.2007, Lihatehdas kaappaa jäteveden energiat

Uusi Meetvurstitehtaamme vihittiin käyttöön vuonna 2010 ja myös siellä olemme ottaneet käyttöön kestävän Freecooling-energiansäästöjärjestelmän, jossa jäähdytykseen käytetään kylmää ulkoilmaa. Meetvurstitehtaaseen on myös asennettu sensorit varmistamaan lamppujen sammuminen tilan ollessa pois käytöstä.

Vedenpuhdistus

Snellmanilla otettiin vuonna 2004 käyttöön vedenpuhdistuslaitos, joka esikäsittelee jäteveden. Yrityksen tuottama jätevesi esikäsitellään Snellmanin omassa vedenpuhdistuslaitoksessa ennen kuin se johdetaan kaupungin puhdistuslaitokselle. Puhdistuslaitoksen käyttöönoton jälkeen on jäteveden laatu parantunut merkittävästi. Vedenpuhdistuslaitoksen käyttöönoton jälkeen BOD7-arvo on pienentynyt huomattavasti. BOD7-arvo kertoo, kuinka paljon happea tarvitaan hajottamaan jäteveden orgaaninen materiaali.

Jätteiden käsittely

Jätteiden käsittely on seuraava haasteemme. Haluamme olla entistä parempia kierrätyksessä ja tavoitteemme onkin, että kaikki jätteemme tullaan tulevaisuudessa kierrättämään. Nykyään Snellmanin toiminnasta aiheutuvista jätteistä viedään vain pieni osa kaatopaikalle. Pääasiassa silloin on kyse raskaasta teollisuusjätteestä, esim. betonista, jota ei voida kierrättää. Romu myydään edelleen kierrätettäväksi. Kierrätettävä jäte kuten pahvi, paperi, muovi, metalli ja lasi lajitellaan ja kuljetetaan hyötykäyttöasemille, joissa, mm. muovijätettä käytetään raaka-aineena pellettien tuotannossa.  Kompostoitava jäte kuljetetaan kompostointilaitoksille ja biokaasun tuotantoon. Jäteveden puhdistuksessa syntyvä liete kompostoidaan ja teurastusjätteestä tulee turkiseläinten rehun raaka-ainetta.

Säästöä pakkausmateriaaleissa

Snellmanin uusitut pakkaukset ovat entistä ympäristöystävällisempiä. Vuoden 2010 alussa uusitut pakkaukset tuovat merkittäviä pakkausmateriaalisäästöjä johtuen ohuemmasta pakkausmateriaalista. Arvioitu vuosittainen säästö pakkausmateriaaleissa on 151 000 kg. Pakkauksissa laskettuna tämä merkitsee vuosittain 10 066 667 pakkausta vähemmän.

Kuljetukset

Pyrimme jatkuvasti vähentämään kuljetuskilometrejämme sekä -kustannuksiamme.

Suurimmat haasteemme kuljetuksien saralla koskevat alkutuotantoa ja valmiiden tuotteiden kuljetuksia lähettämöstä eteenpäin. Optimoimme eläinkuljetuksiamme, uusimme ajoneuvojamme, lämmitystämme ja tehostamme reittisuunnittelua.


Eläinkuljetuksissa välimatkat on pidettävä lyhyinä.

Jatkojalostus

Snellman haluaa jatkaa työskentelyään sen periaatteen mukaan, jolle Snellmanin veljekset perustivat liikeideansa, eli pyrkimykselle käyttää arvokkaat liharaaka-aineet hyväksi niin tehokkaasti kuin mahdollista. Nykyään tuotteiden lihanjalostus on optimoitu ja haasteena on sen sijaan teurastustuotteiden hyötykäytön kehittäminen. Osa teurastusraaka-aineista, esim. luu voidaan kierrättää nykypäivänä. Esimerkiksi lihaliemien valmistuksessa käytettyjen luiden myynnillä Snellman on mukana kantamassa vastuuta myös tämänkaltaisten ongelmallisten teurastusraaka-aineiden jatkojalostuksesta. Sellaiset teurastusraaka-aineet, joita ei saa käyttää ihmisten ruoassa toimitetaan minkin- ja koiranruoantuotantoon, ja suunnittelemme jatkuvasti uusia jatkojalostuksen kehitysmahdollisuuksia.

Kuluttajan vastuu

Kuluttajan vastuu

Otamme yrityksenä vastuuta kestävästä kehityksestä. Haluatko olla mukana jakamassa vastuuta kanssamme kuluttajana? 

Kuluttajina meillä kaikilla on suuri vastuu työskennellä kestävän kehityksen puolesta. Yksi meidän aikamme suurimmista ekologisista haasteista on ruokajäte. Viimeisimpien tutkimusten mukaan pois heitetty ruoka rasittaa ympäristöä jopa enemmän kuin itse pakkauksen valmistaminen. Näin ollen meillä on kaikilla vastuu oman osto- ja ruokailutottumustemme optimoinnista.

Ehkä voisimme jälleen ottaa käyttöön isovanhempiemme neuvot? Älä heitä ruokaa pois! Raaka-aineemme ovat arvokkaita. Osta vain niin paljon ruokaa kuin tarvitset ja hyvä kuluttaja, älä heitä ruokaa pois! Olet varmasti huomannut, että uudet pakkauksemme on merkitty symbolein, jotka merkitsevät pakkausten olevan lajiteltavia ja ne voidaan kierrättää. Pakkaus voidaan lajitella kotitalousjätteeseen poltettavana materiaalina.


Ruoka on arvokasta, osta järkevästi ja ethän heitä sitä pois.