Vuoden paras lanseeraus 2010 - "Kumpi on parempi"

Vuoden paras lanseeraus 2010 - "Kumpi on parempi"
To | 31

Lehdistötiedote 31.3.2011

Snellman voitti jo toisena vuonna peräkkäin AdProfit-kilpailun palkinnon vuoden 2010 parhaasta lanseerauksesta. Suomen tärkeimmän tuloksellisuutta mittaavan mainosalan kilpailun voittajat julkistettiin 31.3.2011 Helsingissä. Kilpailuun, jossa on kolme eri sarjaa, osallistui yhteensä 27 työtä.

Snellmanin kampanja

Vuonna 2010 päivittäistavarateollisuuden kuumin keskustelun aihe on ollut elintarvikkeiden lisäaineet. Pitkän tuotekehitystyön tuloksena Snellman poisti kaikista tuotteistaan natriumglutamaatin ja kamaran. Natriumglutamaattia käytetään lihajalosteissa ja valmisruuissa vahvistamaan lihan makua. Natriumglutamaatista ei kuitenkaan ole yksiselitteistä tutkimustietoa. Joillekin ihmisille natriumglutamaatti saattaa aiheuttaa allergisia oireita. Makkaran maku on paljon parempi ja raikkaampi ilman kamaraa eli siannahkaa.

Helmikuusta kesäkuuhun ulottuva kampanja tavoitti kuluttajat monella eri taholla: televisiossa, sanomalehtien sivuilla, netissä, ulkomainoksissa sekä ostoskärryissä.

Kampanjan tavoite ja tulos

Tavoitteena oli kertoa koko kansalle tuotekehitystyön edistysaskelista sekä vahvistaa Snellmanin brändin preferenssiä kaikissa lihavalmistetuoteryhmissä. Myynnin tavoitteena oli kasvattaa lihavalmisteiden myyntiä + 10 % ja ruokamakkaroiden myynnin kaksinkertaistaminen. Lisäksi tavoiteltiin seuraavien tuoteryhmien markkinaosuuden kehitystä: meetvurstit, kokolihatuotteet, leikkelemakkarat ja ruokamakkarat.

Lihavalmisteiden myynnin prosentuaalinen kasvu oli 22,6 %. Ruokamakkaroiden myynti kolminkertaistui. Markkinaosuus kasvoi kaikissa lihavalmistekategorioissa (lähde: Nielsen Homescan). Brändin preferenssi nousi 27 %:iin (20 % v. 2009). (Preferoida: valita ensisijaisesti).

Tuomariston perustelut

Kuluttajaa on selvästikin kuunneltu ja toimittu sen mukaisesti. Jos näillä melko geneerisillä markkinoilla tuotteesta löytyy rationaalinen kilpailuetu, se kannattaa tällä tavoin hyödyntää. Viesti on selkeä ja toimiva. Vastausta ei tyrkytetä, mutta kuluttaja kyllä sen oivaltaa. Lähtökohtana on kategoriassa merkittävä kuluttajalähtöinen tuoteinnovaatio, josta on onnistuttu kertomaan kuluttajalle selvästi ja käyttäen huumoria, mikä on vaikea taitolaji. Kampanja rakentaa laatua myös koko Snellmanin talobrändiin, mikä on usein tavoitteena, mutta harvoin onnistuu näin hyvin. Vaikka kampanja ei ollut hintavetoinen tai promootion luonteinen, sen avulla onnis-tuttiin saamaan aikaan erinomainen myynnin kasvu. Voittaja löytyi helposti! (AdProfit-kilpailun ylituomaristo).

Lisätietoja:

Snellmanin Lihanjalostus Oy, Peter Fagerholm, myynti- ja markkinointijohtaja
puh. 050 5533 665

 

Mikä on AdProfit?

AdProfit on Suomen tärkein tuloksellisuutta mittaava mainosalan kilpailu. Jaossa on kolme tavoiteltua ykkössijaa; Vuoden paras kampanja, Vuoden paras lanseeraus sekä Vuoden paras yhteiskunnallinen kampanja.

www.adprofit.fi