Oy Snellman Ab on pietarsaarelainen perheyritys, joka on valmistanut korkealaatuisia liha-ja leikkeletuotteita jo 60 vuotta. Toimintaan kuuluvat hankinta, teurastus, lihan paloittelu ja jalostus sekä erilaisten lihavalmisteiden valmistus. Leikkele- ja maksatuotteet sekä kuluttajapakattu liha ovat Herra Snellmanin vahvuuksia. Herra Snellman on nähnyt kulutustrendien menevän ja tulevan 60-vuotisen toimintansa aikana, mutta laadusta hän aikoo pitää aina tiukasti kiinni.
Kokkikartanosta tuli osa Snellman-konsernia vuonna 2006 ja Herra Snellmanilla onkin ollut ilo tarjota ensiluokkaista valmisruokaa laatutietoisille kuluttajilleen jo pitkään. Kukapa voisi vastustaa kokkien tekemää kotiruokaa, kuten maukkaita keittoja, kiusauksia ja pastoja? Snellman-konsernin valmisruokaosastoon kuuluu myös Carolines Kök Tukholman alueella Ruotsissa. Carolines Kök on erikoistunut Kokkikartanon tavoin tuoreen valmisruoan valmistukseen. Heidän erikoisuuksiinsa kuuluvat ruokaisat piiraat ja paistokset.
Snellman Trading perustettiin vuonna 2008 palvelemaan konsernin HoReCa-asiakkaita. Herra Snellmanin lihatuotteiden ja Kokkikartanon valmisruoan lisäksi Snellman Trading tarjoaa Rydbergs-majoneeseja ja Wikholm Foodsin Panineja.