Siirry sisältöön
Lihan marinointi ja esivalmistelu grillausta varten

Lihan marinointi ja esivalmistelu grillausta varten

Lihan esivalmistelulla on yhtä suuri vaikutus lopulliseen makunautintoon kuin itse kypsennyksellä. Sanottakoon se heti kättelyssä, että suoraan jääkaapista grilliin -periaattella ei yleensä pitkälle pötkitä.

Kullanarvoisia vinkkejä jakamaan on tullut Snellmanin tuotekehittäjä ja kokki Ove Snellman. Hänen kanssaan keskustellaan lihan marinoinnista ja esivalmistelusta grillausta varten.

Liha huoneenlämpöön ennen grillausta

Pitääkö liha ottaa jääkaapista huoneenlämpöön ennen grillausta?

– Kyllä kannattaa. Jos esimerkiksi illalla on tarkoitus grillata, niin liha kannattaa ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Lihan olisi hyvä olla lähestulokoon huoneenlämpöistä, kun sitä aletaan grillaamaan. Porsaanlihapihveille riittää puolesta tunnista tuntiin  huoneenlämmössä, mutta kokonainen filee kannattaa ottaa jääkaapista jo tuntia tai kahta ennen grillausta. Naudanlihapihvejä voi pitää lämpimässä jopa hieman pidempäänkin, Ove kertoo.

Kalvojen poistaminen lihasta

Ove kertoo, että mikäli grillattavassa lihassa on kalvoja, esimerkiksi pihvien reunalla, ne on hyvä ottaa pois. Vaihtoehtoisesti kalvoon voi tehdä muutamia viiltoja. Muuten pihvi kääntyy helposti reunoilta ylös eikä paistu tasaisesti.

Marinointi tai maustaminen

Mitä vinkkejä voisit antaa pihvien maustamiseen?

– Jos pelkästään maustat grillattavat pihvit kuivamausteilla, niin minä normaalisti maustan ne vasta grillauksen jälkeen. Jos grilli on kuuma, niin mausteet palavat herkästi kiinni – varsinkin silloin kun mukana on yrttejä. Jos maustat pihvit etukäteen ja ne ehtivät imeä hieman kosteutta itseensä, niin silloin kiinni palamisen riski ei ole niin suuri, Ove sanoo.

Entäpä hyviä lihan marinointivinkkejä?

Ove jatkaa, että marinadia pitää olla sen verran, että liha peittyy. Yksi hyvä tapa on laittaa marinadi ja marinoitava liha muovipussiin, jossa sitä on helppo pyöritellä ja pussin saa kätevästi kiinni. Porsaan- ja naudanliha voi hyvin olla marinadissa kaksikin vuorokautta maustuakseen kunnolla. Broileri ei tarvitse niin paljon aikaa, koska se on pehmeämpää. Marinadin imeytymistä voi myös nopeutta tekemällä lihan pintaan pieniä viiltoja tai painelemalla siihen haarukalla reikiä.

Lihan marinointi

Glaseerauspinta

Mikäli lihaan haluaa glaseeraustyyppisen kiiltävän ja vähän tahmaisenkin pinnan, voi sekoittaa mausteita, yrttejä, soijaa ja hunajaa. Sitten grillauksen aikana lihaa voi voidella seoksella varovasti, koska se palaa melko helposti. Voitelun kannattaa suorittaa myös grillauksen jälkeen ja antaa lihan levähtää hetki folion alla. Tällainen käsittely sopii erinomaisesti mm. grillikyljelle ja ribseille.

Lihan mureuttaminen itse

– Hyvänä muistisääntönä lihan mureuttamiseen on, että entsyymit mureuttavat lihaa. Pari oikein hyvää tällaista lihan mureuttajaa ovat tuore ananas ja kiwi-hedelmä. Ananaksen voi ajaa monitoimikoneella murskaksi ja levittää pihvien päälle, mutta huomaa, että vain 15 minuuttia riittää, Ove opastaa.

– Ananas toimii myös hyvänä ruuan sulattajana grilliaterian päätteeksi, koska entsyymeillä on sellainen vaikutus. Etelänmatkoilla kävijät tietävätkin, että siellä ruuan päätteeksi on tapana tuoda tuoretta ananasta pöytään. Kannattaa siis kokeilla, jos tuli syötyä yksi pihvi liikaa, Ove lopettaa pilke silmäkulmassa.