Siirry sisältöön
Joulukinkkureseptit - 17 vinkkiä joulukinkun valmistukseen

Joulukinkkureseptit – 17 vinkkiä joulukinkun valmistukseen

Tapoja joulukinkun valmistamiseen ja erilaisia joulukinkkureseptejä on varmasti yhtä monta kuin on syöjiäkin. Jokaisella perheellä on oma hyväksi havaittu joulukinkkuresepti sekä kinkun paistamiseen liittyvät perinteensä. Ikiaikaisia kysymyksiä joulukinkun paistoon liittyen ovat mm. paistetaanko kinkku päivällä vai yöllä; valmistetaanko kinkku uunissa ritilällä vai paistopussissa; kinkun kuorruttaminen – kyllä vai ei? Herra Snellmanin perinteiset joulukinkun paisto-ohjeet ovat kattavat, mutta innostuimme myös listaamaan alle 17 eri tavoilla valmistettua tai viimeisteltyä kinkkua. Mikä joulukinkkuresepti on sinun suosikkisi?

Jokaisella perheellä lienee se oma hyväksi havaittu joulukinkkuresepti.

Joulukinkku leivinuunissa

Varmasti yleisin joulukinkun valmistustapa on uunissa, mutta kinkku on mahdollista kypsentää myös leivinuunissa. Pesässä on hyvä polttaa kunnon pesällinen puita edellisenä päivänä ja antaa sitten uunin sisälämpötilan laskea noin 190 asteeseen ennen kinkun paistamista. Kinkun voi paistaa paistopussissa, uuninkestävällä astialla tai foliossa. Joulukinkun paistamiseen tällä tavalla kannattaa kuitenkin varata vähän pidempi aika ja käyttää paistomittaria.

Rosvojoulukinkku

Jos pihamaallasi ei ole tietoakaan valkeasta joulusta ja kaipaat vaihtelua perinteiseen tapaan valmistaa joulukinkku, rosvojoulukinkku voi olla kaipaamasi vastaus. Rosvojoulukinkku kypsennetään rosvopaistin tyylisesti kaivamalla kuoppa maahan, latomalla sinne suuria kiviä ja sitten polttamalla siinä nuotiota muutaman tunnin ajan. Kun kivet ovat varanneet itseensä tarpeeksi lämpöä, asetetaan kuoppaan kosteilla leivin- ja sanomalehdillä vuorattu kinkku folioon käärittynä ja annetaan kypsyä vähintään 10 tuntia.

Keitetty joulukinkku

Joulukinkun keittäminen on yksi hyvä vaihtoehto perinteisen joulukinkun valmistamiseen. Joidenkin mielestä hitaasti poreilevassa liemessä keitetty kinkku kypsyy uunissa paistettua lempeämmin. Kinkun keittäminen on hyvä vaihtoehto myös silloin, kun uunissa paistaminen ei ole mahdollista.

Moni joulukinkkuresepti perustuu kinkun paistamiseen, mutta sen voi toki myös keittää.

Punaviinissä keitetty joulukinkku

Yksinkertaista maustelientä on helppo tuunata ja keittää joulukinkku esimerkiksi punaviinissä! Punaviinipohjaisesta keitinliemestä saa myös herkullisen kastikkeen joulupöydän lisukkeeksi.

Glögissä keitetty joulukinkku

Tämä joulukinkkuresepti tuo kinkkuun varsin jouluisia makuja. Nimittäin punaviinin ohella myös glögi on hyvä pohja kinkun keitinliemelle. Voit joko käyttää kaupan valmista glögiä tai jos se on mielestäsi liian makeaa joulukinkun kaveriksi, voit valmistaa punaviinistä kanelilla ja neilikalla maustamalla itsetehtyä glögiä.

Oluessa keitetty joulukinkku

Glögin ja punaviinin lisäksi myös olut sopii hyvin kinkun keittämiseen. Kokeile rohkeasti omien mieltymystesi mukaista olutta. Perinteisen lagerin sijaan voit käyttää esimerkiksi tummaa porteria tai inkivääriolutta!

Siiderissä keitetty joulukinkku

Myös siideri sopii hyvin joulukinkun keittämiseen. Siideri antaa keitinliemeen mukavaan hapokkuutta ja se antaa loistavan pohjan makeahkolle kastikkeelle.

Coca-colassa keitetty joulukinkku

Mausteliemen sijaan joulukinkun voi keittää myös Coca-colassa huippukokki Nigella Lawsonin tapaan. Coca-colassa keitetty joulukinkku saa pinnalleen makean sinappi-siirappikuorrutuksen.

Coca-Colassa keitetty joulukinkku

Perinteinen sinappikuorrutus kinkulle

Varmasti perinteisin kinkun kuorrutus on yksinkertainen sinappikuorrutus, joka gratinoidaan uunissa korppujauhoilla.

Gluteeniton sinappikuorrutus kinkulle

Perinteinen sinappikuorrutus kinkulle on helppo valmistaa myös gluteenittomana: korvaa vain korppujauho esimerkiksi mantelijauholla.

Karamellisoitu sinappikuorrutus joulukinkulle

Makeammasta kinkun kuorrutuksesta pitävän kannattaa ehdottomasti kokeilla karamellisoitua sinappikuorrutusta, jossa sinappihunnun päälle ripotellaan korppujauhojen sijaan fariinisokeria.

Vaahterasiirappikuorrutus joulukinkulle

Vielä astetta makeampi kuorrutus joulukinkulle on vaahterasiirappiglaseeraus, joka valmistetaan vaahterasiirapista, fariinisokerista ja kinkun paistoliemestä.

Aprikoosikuorrutus joulukinkulle

Mehevä gluteeniton kinkun kuorrutus valmistuu aprikoosihillosta, sinappijauheesta ja fariinisokerista. Aprikoosikuorrutus on kuitenkin mahdollista tehdä myös aprikoosihilloa ja vahvaa sinappia yhdistämällä ja korppujauhoilla gratinoimalla.

Omenamarmeladikuorrutus joulukinkulle

Omenainen kuorrutus joulukinkulle syntyy sekoittamalla makeaa omenamarmeladia ja vahvaa sinappia. Ennen tarjoilua koko komeus gratinoidaan uunissa korppujauhoilla. Gluteeniton versio omenamarmeladikuorrutuksesta syntyy omenahillosta, sinappijauheesta ja fariinisokerista.

Moni joulukinkku resepti sisältää myös kuorrutuksen.

Pestokuorrutus joulukinkulle

Italiaa henkivä joulukinkun kuorrutus valmistuu vihreästä pestosta, parmesanista ja mantelilastuista. Halutessasi voit käyttää myös punaista pestoa niin saat astetta mausteisemman lopputuloksen.

Kanelikuorrutus joulukinkulle

Jouluinen kanelikuorrutus kinkulle on helppo valmistaa ruokosokerista, kanelista ja sinapista. Ennen uunia kinkun päälle ripotellaan vielä mantelilastuja ja gratinoidaan sitten 250-asteessa noin 10 minuuttia.

Maissikuorrutus joulukinkulle

Maissikuorrutus kinkulle korvaa korppujauhon käytön kinkun gratinoinnissa. Ohjeessa sinappi-siirappihunnun päälle ripotellaan murskattuja maissihiutaleita ja kuorrutetaan uunissa, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.