Joulukinkun paistaminen

Joulukinkku voidaan paistaa uunissa sekä vaihtoehtoisesti keittää, grillata tai jopa savustaa. Suomessa kinkun paistaminen sähköuunissa on se ehdottomasti suosituin tapa, joten perusohjeet olemmekin laatineet tätä silmällä pitäen. Kinkun paisto on loppujen lopuksi helppoa, kunhan muistaa muutaman perusasian, jotka tällä sivulla kertaamme. Uunissa paistetusta joulukinkusta tulee vähän suolaisempi kuin keitetystä kinkusta, koska suola ei liukene keitinveteen.

 


Joulukinkun paisto-ohje

  1. Sulata kinkku ajoissa, jotta sisälämpötila uuniin laitettaessa on noin +10 astetta.
     
  2. Käytä paistomittaria ja aseta se lihan paksuimpaan kohtaan, ei kuitenkaan niin että se osuu luuhun.
     
  3. Paista kinkkua ensin 200 asteessa noin puoli tuntia.
     
  4. Laske lämpötila 100 asteeseen ja paista kinkkua noin 1,5 tuntia per kilo.
     
  5. Tarkista joulukinkun paistoaika mittarista. Sisälämpötilan ollessa 74 astetta, kinkku on kypsä. Ylikypsän eli murean ja pehmeän kinkun lämpö on vähintään 80 °C.


Joulukinkun paistaminen uunissa on monessa kodissa se tavallisin tapaa valmistaa kinkku. Tässä joulukinkun paisto-ohje pääpiirteissään, tarkempia ohjeita eri vaiheisiin löydät selaamalla sivua alaspäin tai valitsemalla aiheen alla olevasta luettelosta.

 

Aiheet:

Katso 4 syytä valita Snellmanin kinkku

Joulunkinkun sulattaminen

Kinkun sulatus aloitetaan yleensä siirtämällä pakastettu kinkku pakastimesta jääkaapin puolelle sulamaan hyvissä ajoin ennen paistamista. Ota huomioon, että suuren joulukinkun sulattaminen kestää useita päiviä!

2–3 kg:n kinkku vaatii sulaakseen 1–2 vrk
4–7 kg:n kinkku 2–3 vrk
8–12 kg:n kinkku jopa 4–5 vrk.

Ota kinkku jääkaapista huoneenlämpöön noin 5 tuntia ennen paistamista. Ennen kuin paistat kinkun, tulee kinkun sisälämpötilan tulee olla noin +10 astetta.

Mikäli unohdit ottaa kinkun sulamaan, ei ole kuitenkaan syytä paniikkiin. Kokeilimme laittaa jäisen kinkun suoraan uuniin ja lopputulos ei ollut lainkaan hassumpi. Tässä tapauksessa toki joulukinkun paistaminen kestää tavanomaista kauemmin. Katso tarkemmat ohjeet, miten jäisen kinkun paistaminen onnistuu!

Joulukinkun paistaminen paistopussissa

Joulukinkku voidaan paistaa uuniin sopivassa paistopussissa. Pussin ansiosta paiston yhteydessä saadaan talteen erittäin maukas kinkun liemi. Paistopussista on myös se hyöty, että joulukinkun paistaminen ei sotke uunia. Paistopussia käytettäessä tulee varoa, ettei pussi osu uuniin vastuksiin tai seiniin.

Kinkun paistolämpötila on ohjeesta riippuen 100–125 astetta. Me Snellmanilla suosittelemme, että joulukinkun paistaminen tapahtuu 100 asteessa, sillä matalammassa lämpötilassa kinkusta saadaan mehukkaampi. Myös kinkun paistaminen pussissa tekee siitä hieman mehevämmän.

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
2. Huuhtele ja kuivaa joulukinkku. Jätä verkko kinkun ympärille.
3. Laita joulukinkku paistopussiiin. Jätä pussin yksi kulma ylöspäin ja leikkaa kulma auki, jotta höyry pääsee ulos, mutta paistoliemi pysyy pussissa.
4. Työnnä paistomittari kinkun paksuimpaan kohtaan niin, että sen kärki on keskellä kinkkua. Jos kinkussa on luu, varo ettei mittari osu siihen.
5. Aseta kinkku rasvapuoli ylöspäin syvälle uunipellille keskitasolle tai alemmas kinkun koosta riippuen.
6. Paista kinkkua 200 asteessa noin puoli tuntia, jotta paistuminen lähtee vauhtiin. Laske sen jälkeen uunin lämpötila 100 asteeseen.
7. Paista kinkkua uunissa noin 1,5 tuntia per kilo.
8. Kinkku on kypsä, kun mittari näyttää 74 astetta. Ylikypsän kinkun sisälämpötila on 83 astetta.

joulukinkun paistaminen ilman paistopussia

Joulukinkun paistaminen ilman paistopussia

Kinkun paistaminen ilman pussia tapahtuu lämpötilojen ja paistoaikojen osalta samalla tapaa kuin paistopussissa paistettaessa. Ainoa merkittävä ero onkin siinä, että kun joulukinkun paistaa ilman pussia, asetellaan kinkku yleensä suoraan uunin ritilälle. Tällöin uunin pohjalle on ehdottomasti laitettava syvä uunipelti, jotta kinkusta paistettaessa irtoava neste ja rasva ei sotke uunia ja pala kiinni.

Pellille kannattaa myös reilusti vettä, jotta uunissa säilyy sopiva kosteus. Vesi haihtuu kuumassa uunissa, joten sitä on hyvä lisätä pellille kun joulukinkun paistaminen edistyy.

Joulukinkun paistaminen ilman pussia ei tee siitä välttämättä aivan yhtä mehevää kuin pussissa paistettaessa. Myös kinkun paistoliemen ottaminen talteen on hieman hankalampaa kuin paistopussin kanssa, mutta kunhan pellillä kun on tarpeeksi vettä, on lopputuloksena varsin hyvä liemi.

Joulukinkun paistaminen foliossa

Mikäli käytössä ei ole paistopussia, voi kinkun kääriä myös folioon ennen uuniin laittamista. Näin kinkku pysyy mehukkaana ja uuni siistinä. Joulukinkun paistaminen foliossa soveltuu parhaiten pienille kinkuille. Myös jäisen kinkun paistaminen onnistuu parhaiten folion avulla ja ohjeet tähän löydät blogistamme.

Näin paistat sulatetun kinkun foliossa:

1. Aseta uuni 200 asteeseen.
2. Huuhtele ja kuivaa joulukinkku. Jätä verkko kinkun ympärille.
3. Kääri joulukinkku alumiinifolioon ja aseta paistomittari kinkun paksuimpaan kohtaan.
4. Paista kinkkua 200 asteessa noin puoli tuntia.
5. Laske lämpötila 100 asteeseen ja paistat kinkkua noin 1,5 tuntia per kilo.
6. Tarkista joulukinkun paistoaika mittarista. Sisälämpötilan ollessa 74 astetta, kinkku on kypsä. Ylikypsän eli murean ja pehmeän kinkun lämpö on n. 80°C

joulukinkun paistaminen foliossa

Joulukinkun paistaminen kiertoilmauunissa

Kiertoilmauunissa lämpö jakaantuu tavanomaista uunia tasaisemmin ja siksi joulukinkun paistaminen kiertoilmauunissa onnistuukin hieman alhaisemmassa lämpötilassa. Joulukinkun voi paistaa kiertoilmauunissa joko paistopussin kanssa tai ilman, joten voit hyödyntää yllä olevia paisto-ohjeita, kunhan muistat käyttää kiertoilmauunin kanssa noin 20 astetta alhaisempia lämpötiloja. Toki uuneissa on paljon yksilöllisiäkin eroja, joten joulukinkun paistaminen kiertoilmauunissa onnistuu parhaiten paistomittaria seuraamalla.

joulukinkun paistaminen kiertoilmauunissa onnistuu ilman ongelmia.

Joulukinkun paistaminen leivinuunissa

Perinteikäs leivinuuni soveltuu hyvin myös joulukinkun paistamiseen, kunhan muistaa muutaman tärkeän seikan. Ensinnäkin, jotta kinkku paistuu leivinuunissa kypsäksi, on leivinuunia lämmitettävä etukäteen tarpeeksi kauan. Lämmittämisen jälkeen kannattaa kuitenkin odottaa, että leivinuunin lämpötila on noin 150 astetta ennen kuin laittaa kinkun paistumaan. Aloituslämpötila on korkeampi kuin sähköuunissa paistettaessa, sillä on otettava huomioon, että leivinuunin lämpötila laskee hiljalleen.

Jotta joulukinkun paistaminen leivinuunissa onnistuu, tulisi uunin lämpötilan olla koko paistamisen ajan vähintään 80 astetta. Kinkun alle kannattaa leivinuunissakin laittaa paistamisen ajaksi syvä uunipelti.

Koska lämpötilan hallinta leivinuunissa on sähköuuniin verrattuna haastavaa ja leivinuuneissa on keskenäänkin eroja, selviää kinkun tarkka paisto-aika parhaiten paistomittarin avulla. Kinkku on kypsä, kun mittari näyttää 74 astetta. Ylikypsän kinkun sisälämpötila on 83 astetta. Nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin pitää, että joulukinkun paistaminen leivinuunissa kestää noin tunnista puoleentoista per kilo.

joulukinkun paistaminen leivinuunissa sujuu kyllä, kunhan uunia on lämmitetty riittävän kauan.

Joulukinkun paistaminen kaasu-uunissa

Jos edessä on joulukinkun paistaminen kaasu-uunissa, soveltuu tähän sama kinkun paisto-ohje kuin sähköuunia käytettäessä. Ainoa mahdollisesti vastaan tuleva ero saattaa olla lämpötiloissa, sillä osassa kaasu-uuneista alin lämpötila on noin 150 astetta. Tässä tapauksessa paista joulukinkkua kaasu-uunissa pienimmällä mahdollisella teholla ja käytä paistomittaria joulukinkun kypsyyden varmistamiseksi.

Näin onnistuu joulukinkun paistaminen kaasu-uunissa.

Joulukinkun grillaaminen ja savustaminen

Mikäli talven keskellä on käytettävissä tarpeeksi iso grilli ja hieman seikkailumieltä, voi joulukinkun myös grillata kypsäksi. Grillissä onnistuu myös joulukinkun savustaminen savustuslastujen avulla, mikäli kinkkuun haluaa savun makua. Tässä tapauksessa kannattaa savustuslastut laittaa grilliin jo heti alkuvaiheessa.

Joulukinkun grillaaminen tulee tehdä epäsuoralla tulella, eli hiilet tai briketit eivät saa olla suoraan kinkun alapuolella. Lisäksi joulukinkun paistaminen grillissä vaatii uunia enemmän vahtimista, sillä grillin lämpötilaa on seurattava ja esimerkiksi brikettejä lisättävä tarvittaessa.

Lämpötila grillissä voi olla aluksi hieman korkeampi, mutta joulukinkun grillaaminen tulisi suorittaa pääosin noin 125 asteen lämpötilassa. Lihalämpömittari on ehdoton apuväline joulukinkun grillauksessa ja lämpötilaa voi mitata joko jatkuvasti tai aina samalla kun lisää grilliin hiiliä.

Joulunkinkun grillaaminen vaatii hieman viitseliäisyyttä ja kenties harjoitteluakin, mutta grillissä valmistettu joulukinkku on lopulta todella yllättävän herkullinen. Joulukinkun grillaaminen on helpointa luuttomalla juhlakinkulla, sillä todella suuren kinkun kanssa voi jo pelkästään kinkun mahduttaminen grilliin aiheuttaa päänvaivaa.

joulukinkun grillaaminen ja savustaminen vaatii asiaan perehtyneisyyttä.

Joulukinkun paistoaika

Sähköuunissa joulukinkun paistoaika on noin 1,5 tuntia per kilo. Se, kauanko joulukinkun paistaminen tarkalleen kestää, riippuu paitsi kinkun koosta ja muodosta, myös uunien yksilöllisistä eroista. Lisäksi kinkun sisälämpötila uuniin laitettaessa vaikuttaa hieman paistoaikaan.

Paistomittari onkin paras tapa varmistaa oikea joulukinkun paistoaika. Joulukinkun sisälämpötilan tulee olla 74 astetta, jotta se on kypsä. Jos tavoitteenasi on ylikypsä joulukinkku, pitää sisälämpötilan olla 83 astetta tai jopa vähän yli. Varo kuitenkin, ettei kinkusta tule liian kuiva.

Ota myös huomioon, että kinkun lämpötila nousee vielä vähän sen jälkeen kun otat sen uunista.

Joulukinkun paistoaika riippuu kinkun koosta, paistomittari on hyvä apuväline.

Joulukinkun kuorruttaminen

Joulukinkun paistaminen huipentuu yleensä kinkun kuorruttamiseen. Kun kinkku on kypsä, anna sen jäähtyä hetken aikaa ja poista sitten verkko, kamara sekä ylimääräinen rasva kinkun pinnalta. Rasvaa voi jättää mieltymyksensä mukaan hieman, sillä se tuo makua myös kinkun kuorrutukseen.

Perinteinen joulukinkun kuorrutus sisältää sinappia, kananmunaa ja korppujauhoja. Kananmunan voi myös halutessaan jättää pois. Sekoita noin 3 rkl sinappia ja yksi kananmuna keskenään ja levitä seos kinkun päälle.  Ripottele sitten päälle hieman korppujauhoja.

Viimeistele joulukinkun kuorrutus paistamalla kinkkua vielä 250-asteisessa uunissa noin 10–15 minuuttia. Vahdi kinkkua koko ajan, ettei kuorrute pala. Ota kinkku uunista, kun kuorrute on kauniin kullanruskea!

 

Joulukinkun koristelu

Kuorruttamisen lisäksi joulukinkun voi vielä halutessaan koristella hienon ulkonäön saavuttamiseksi. Perinteisin tapa lienee asetella kinkun pintaan kokonaisia neilikoita. Muista kuitenkin, että tällöin kinkun kannattaa antaa ensin hieman jäähtyä, muuten neilikoista saattaa jäädä liian voimakas maku kinkkuun. Helppo tapa koristella kinkku on myös tehdä veitsellä kinkun pintaan kaunis ruudukkokuvio.

Joulukinkun koristeluun sopivat myös tuoreet yrtit ja mausteet. Lisäksi tarjoiluvadille voi asettaa koristeeksi esimerkiksi laakerinlehtiä ja hedelmiä.

joulukinkun koristelu

Joulukinkun keittäminen

Monille joulukinkun paistaminen on niin itsestään selvä asia, että muita tapoja kinkun kypsentämiseen ei tule edes mietittyä. Joulukinkun keittäminen on kuitenkin nopea ja verrattain vaivaton tapa saada erityisen mehevä kinkku. Lisäksi keitetty joulukinkku ei ole aivan niin suolainen kuin uunissa paistettu ja se on helppo maustaa keittoliemen myötä erilaisilla mausteilla. Koska kinkun on mahduttava kattilaan, soveltuu joulukinkun keittäminen parhaiten hieman pienemmille kinkuille.

Joulukinkun keittäminen onnistuu helpoiten paistomittaria hyödyntämällä. Mehevyyden takaa puolestaan se, jos keitetyn joulukinkun antaa jäähtyä kattilassa. Viileä ulkoilma on näppärä tapa jäähdyttää kattialassa oleva kinkku, mutta tällöin on varmistettava, etteivät esimerkiksi eläimet pääse herkuttelemaan kinkulla.

1. Huuhtele ja kuivaa kinkku. Jätä verkko kinkun ympärille.
2. Keitä kinkkua vedessä noin tunti per kilo mausteiden kera. Mausteeksi sopivat esimerkiksi maustepippurit ja laakerinlehdet.
3. Kun kinkku on kypsä, keitä lopuksi liemi kasaan kattilassa.
4. Mikäli haluat kuorruttaa kinkun, tarvitset uunia kuorrutteen paistamiseen.

jos joulukinkun paistaminen ei kiinnosta, on joulukinkun keittäminen kokeilemisen arvoinen vaihtoehto.
 

Vinkkejä kokeilunhaluisille

Joulukinkun paistaminen ei ole vain pohjoismainen tapa, vaan myös esimerkiksi Karibialla nautitaan jouluisin kinkkua. Karibialaiseen tyyliin valmistettu joulukinkku tosin on suomalaista makeampi: esimerkiksi Jamaikalla joulukinkku saa paiston jälkeen pinnalleen fariinisokerista, hunajasta, ananas- ja appelsiinimehusta sekä sinapista valmistetun glaseerauksen. Katso blogistamme, miten suomalainen joulukinkku eroaa muista ja millaisia valmistusmenetelmiä ja makuja joulukinkkuun maailmalla liittyy.

Jos joulukinkun paistamisesta haluaa tehdä suorastaan taidetta, kannattaa kokeilla kypsentää joulukinkku rosvopaistin tavoin maakuopassa. Jäinen maa aiheuttaa tosin haasteita ja muutenkin aikaa projektiin on pelkästään kypsentämisen osalta hyvä varata noin 10 tuntia. Lisäksi “maauunia” on kuumennettava nuotion avulla tuntikaupalla. Ylikypsä rosvopaistikinkku on kuitenkin kokemisen arvoinen.

Tai entäpä jos keittäisit joulukinkun veden sijaan Coca-Colassa? Tv-kokki Nigella Lawsonin mukaan Coca-Colassa keitetty joulukinkku on se kaikkein paras. Lisää makuvaihtoehtoja ja vinkkejä löydät blogistamme!

joulukinkun kuorruttaminen viimeistellään kuumassa uunissa.

Kinkun ystävän muistilista

Joulukinkkuun liittyy paljon muistettavaa, joten kokosimme tärkeimmät asiat vielä yhteen näppärään infografiikkaan. Kinkun valintaan, sulattamiseen ja paistamiseen liittyvien vinkkien lisäksi löydät infografiikasta vinkkejä erilaisiin kuorrutuksiin sekä tietoa oivasta tavasta päästä eroon kinkun rasvasta.

Haluatko käyttää infografiikkaa omilla sivuillasi?

Voit lisätä infografiikan myös vaikkapa blogiisi käyttämällä alla olevaa upotuskoodia.

Joulukinkun paistaminen infograph pieni

Jaa paisto-ohjeet myös ystävillesi:

 

 

Hyvää ja herkullista joulua!

Olipa valintasi sitten perinteinen kinkun paistaminen tai mikä tahansa muista valmistustavoista, toivomme että lopputulos on mitä onnistunein ja haluamme samalla toivottaa oikein hyvää joulua blogitoimituksen ja koko Snellmanin henkilökunnan puolesta!

 

Sesonki- ja juhlaruokaJoulukinkkuvinkit